Maisemaa junasta noin Tirolin itäisimmästä osasta
Tämän viikon reissu Tiroliin oli pisin tähänastisista. Tiistaina aamupäivällä lähdimme neljän hengen porukalla kohti Tuxin Vorderlanersbachia, joka on ison ja pitkän alppilaakson keskivaiheilla Hintertuxin ja Mayrhofen välillä. Mukana olivat mm. pub quizista tutut suomalainen Anni ja jenkki Kelsey sekä ruotsalainen Peter. Mukaan piti tulla vielä pari päivää myöhemmin pari suomalaista, mutta valitettavasti he joutuivat majoituspaikkojen ruuhkaisuuden vuoksi peruuttamaan tulonsa viime metreillä. Harmitti varsin paljon, sillä luotin siihen, että Mave olisi vienyt ja seurannut offareille pitkin viikkoa. No, Peterin kanssa tahkosimme niitä jonkin verran, mutta huonon näkyvyyden ja lumen määrän takia ihan joka paikkaan ei tohtinut mennä.
Kylän keskustaa ja lähikauppa
Keskiviikko-aamusta lauantai-iltapäivään vietimme päivät rinteissä. Aikaiset herätykset ja rankat laskut saivat pysymään iltaisin Pensionissa. Aamupalat, eväsleivät, päivälliset ja iltapalat kokkailtiin yhdessä asunnon keittiössä. Ainekset saatiin halvalla lähi-Sparista noin viiden minuutin kävelymatkan päästä. Myös lähimpään Gondoli-hissiin oli alle kymmenen minuutin kävelymatka, jopa laskettelumonoilla. Lähin Gondoli johti Rastkogelin huipulle, josta oli lasku- ja hissiyhteyksiä yhteensä neljälle tai viidelle eri vuorelle. Mäkiä oli siis joka lähtöön ja niissä riittäisi koluttavaa viikoiksi.
Paikalliset tietävät parhaat reitit ja kävelevät lautoineen pitkiäkin matkoja päästäkseen niille
Rinteiden väleistä löytyi jälleen reilusti koskemattomia kohtia
Oma lukunsa oli Hintertuxin jäätikkö, missä vietimme kotimatkalaskuja lukuunottamatta koko torstain. Gondolihissit veivät parhaimmillaan 3250 metriin. Näkymät olisivat varmasti olleet vähintään yhtä uskomattomat kuin Kitzsteinhornilla, mutta valitettavasti pilviä riitti koko päivän. No, hieman alempana sentään näkyvyyttä riitti paremmin, välillä paistoi jopa aurinko. Alempaa löytyi myös rinteiden väleissä olevia puuteripätkiä, joita tahkottiin hyvin moneen kertaan kunnes koskemattomat pätkät loppuivat. 3250 metristä olisi ollut mahdollista laskea kerralla alas kylään asti 1500 metriin. Loppuvaiheessa korkealla keli oli siihen malliin kehno, että ei innostanut enää lähteä ylös asti vain yhtä pitkää reisienhapotuslaskua varten.
Korkealla riitti pakkasta ja kylmää, onneksi kypärä on lämpimin keksintö hetkeen
Rinneravintolakeskittymässä Hintertuxin korkeuksissa riittää asiakkaita varsinkin näin hiihtolomakaudella
Matkalla alas Hintertuxin kylään, kuvassa Anni ja Peter
Alue oli valtava ja sieltä löytyi hienoja erikoisuuksia. Harakiriksi nimetty Itävallan jyrkin säännöllisesti kunnostettu rinne piti tottakai käydä testaamassa. Lisäksi joka puolelta löytyi upeita offaripätkiä, joko metsässä tai ei. Aamulla aikaisin herääminen palkittiin edellisenä iltana tasoitetuilla ja yöllä puuteripeitteen saaneilla koskemattomilla rinteillä.
Itävallan jyrkin kunnostettu rinne: pitkä ja melko vaativa, mutta ei todellakaan mikään mahdoton
Keli parani aina silloin tällöin, korkeuksissa pilvet liikkuvat nopeasti ja säätila muuttuu minuuteissa. Taustalla lumivyöryaitojen oikealla puolella näkyy Harakiri-rinne.
Neljä päivää oli vielä laskettavissa, ehkä myös viides olisi mennyt. Pidemmillä reissuilla olisi kaikin puolin mukavampi pitää välipäivä tai pari. Monissa paikoissa myydään esim. viisi päivää seitsemästä -tyyppisiä lippuja, jotka ovat varsin järkeviä.
Tosin ei Kelseyn tapauksessa. Hänellä kävi erittäin huono tuuri ja hän sai jonkun osan polvestaan murrettua/rikottua heti ensimmäisen päivän alkupuolella. En ollut näkemässä tilannetta, mutta ambulanssi vei suoraan sairaalaan, jossa polvi sidottiin ja ympärille asennettiin lähes koko jalan mittainen tuki. Homma vaati leikkausta, joten hän lähti heti seuraavana aamuna junalla kohti Grazia. Toivottavasti jenkkien vakuutukset ovat kattavia. Loppuviikon vietimme siis kolmisin. Välillä yhdessä laskien, välillä siellä sun täällä pyörien. Australialainen Harry autoili Saksasta heti keskiviikoksi laskemaan meidän kanssamme, hänen jutuilleen ja kommelluksilleen sai siis nauraa vielä yhden päivän verran.
Vuorien välissä mutkitteleva laakso on täynnä pieniä kyliä jonossa
Tirolin alue oli näin hiihtoloma-aikaan täynnä pohjoismaalaisia. Tanskaa tai ruotsia kuuli lähes joka hissinousulla ja suomalaisia näki jonkin verran. Yhtenä iltana Sparissa oli viisi suomalaista, neljä norjalaista ja pari ruotsalaista. Heidän (siis meidän) lisäksemme kassaneiti.
Hissireitin alta löytyi hyviä metsäpätkiä ja paljon lunta
Ehdin lukea reissun aikana Paul Austeria noin 200 sivua (kirja loppui kesken), eli junakilometrejä riitti. Matkaan meni vaihtoaikoineen reilu kahdeksan tuntia (neljä eri junaa ja yksi bussi). Sekä meno- että paluumatkalla kuljimme kolmisen tuntia Deutsche Bundesbahnin kalustolla. Periaatteessa mitätön yksityiskohta, mutta DB tarkoitti pitkästä aikaa sitä, että ravintolavaunusta oli mahdollista tilata "eine Kaffe, bitte". Normaalisti tässä maassa tarvittavan astetta vaikeammin lausuttavan "eine Verlängerter tai Großer Brauner tai Melange":n sijasta.
Eräs meidän kohteistamme kauempana oleva gondolihissi paluumatkalla junan ikkunasta kuvattuna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti