Ehkä mielenkiintoisin ohjelmanumero oli alkuvaiheessa ollut siviili- ja armeijalaskuvarjohyppyjen eroavaisuuksien esittely. Tavalliset siviilihyppääjät tippuivat korkealta ja liitelivät varjoillaan pitkään ja hissuksiin. Armeijalentokoneen takaluukusta sen sijaan tultiin sekunti per mies -tahdilla ulos ja erittäin matalalta. Heillä varjot aukesivat samantien, mutta putoamisnopeus oli kovempi ja siten myös laskeutuminen mahtoi tuntua huomattavasti enemmän jaloissa.
Siviili yllä vs. armeija alla
Taitolentokoneet tekivät myös mahtavia temppuja, mutta eivät ne oikeastaan liven sen hienommilta näyttäneet kuin televisiossa. Hävittäjät pitivät meteliä ja joissain muodostelmalennoissa lensivät uskomattoman lähellä toisiaan. Jos tavallinen Finnairin kone hälyttää kilometrin päässä olevasta toisesta koneesta, noilla koneilla vastaava törmäyshälytysraja oli ilmeisesti n. metri.
Zeltwegin väkiluku on noin kymmentuhatta, joten yhtäkkinen kaksikymmenkertaistunut väkimäärä aiheutti jonkin verran ruuhkaisuutta kaikkialla. (Uutisten mukaan kahden päivän n. 280000 kävijää toivat n. 20 miljoonaa euroa maakunnan talouteen.) Autolla saapuminen oli kuulemma ollut aika tuskaista, kertoi Leobenista paikalle tullut Laurin ja Katjan kaverin itävaltalainen kaveri. Juna-aseman laiturit olivat aivan täynnä väkeä aamu- ja iltapäivällä, mutta silti onnistuimme mahtumaan sekä tullessa että lähtiessä kyytiin. Suuret osat matkasta jopa istuen. Palatessa huomasimme vielä Leobenin kohdalla pysähtyessämme, että pari raidetta toiseen suuntaan oli minuutin päästä lähdössä juna suoraan Graziin (muuten olisimme menneet Bruckin kautta), joten pieni juoksupyrähdys ja onnistunut vaihto säästi matka-ajassa todennäköisesti lähemmäs puoli tuntia.
Vettä alkoi taas tulla juuri lähdettyämme
Yllä Zeltwegin asema ja alla kuva paikallisjunasta matkalta kohti Leobenia
Illalla huomasin, että joku niistä 180000 ihmisestä oli mennyt tartuttamaan minuun flunssan. Hemmetti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti