Aamu alkoi mielenkiintoisesti, sillä aamuseitsemältä sovittu lähtöaika Hauptbahnhofilta (juna lähti 07:26) osoittautui monelle turhan vaikeaksi. No, onneksi sentään kaksi kolmesta järjestävästä ESN-henkilöstä, Barbara ja Alex, selvisivät paikalle hieman seitsemän jälkeen. Epäonneksi kolmas heistä, Johannes, ei ehtinyt. Ei siinä muuten mitään, mutta hänellä sattui olemaan koko kolmenkymmenen hengen joukon ryhmäjunalippu. Menimme kuitenkin sisään junaan toivoen parasta, sillä hänet saatiin puhelimella kiinni ja herätettyä noin varttia ennen junan lähtöä. Onneksi hän asui vain 11 minuutin pyörämatkan päässä.
Pienten alkukommellusten jälkeen junamatka sujui rattoisasti istuskellen. Jossain välissä saimme Wienin kartat, viikonlopun ohjelman paperilla ja jakaannuimme 5-6 hengen hostellihuoneisiin (kahteen lähellä toisiaan olevaan hostelliin). Omaani osui Mikon lisäksi suomalainen Sini, ESN-henkilö Barbara ja ranskalainen historian opiskelija, jonka nimi saattoi olla Valerie. Tyttö nimittäin puhui noin kolme lausetta koko reissun aikana niinä hetkinä kun oli samassa porukassa. Yleensä ei ole minun asiani kommentoida ihmisten pukeutumista, mutta nyt on pakko mainita että hänen hattunsa ja takkinsa toivat hänelle valehtelematta noin 45-50 ikävuotta lisää.
Saavuimme tutulle Wienin Südbahnhofille hieman alle kolmen tunnin junamatkan jälkeen. Aamulla asemalla ja junassa kärrymyynnin aikana olin kykenemätön tekemään päätöstä kahvin ostamisen ja nukkumisen välillä (epäonnistuin siis molemmissa), joten viimein asemalla hain nopeasti muiden arpoessa yhden kahvin zum Mitnehmen. Matkan hintaan kuului 48h-lippu julkisiin kulkuneuvoihin, joten vaikka hostelli oli alle parin kilometrin päässä, lähdimme ratikan ja metron avulla viemään pakaasit pois hidastamasta menoa.
Ensimmäinen vastaan tullut kirkko, näitä riitti jälleen paljon ympäriinsä
Seuraavana kohteena oli Wienin valtava ja erittäin komea Universität eli yliopisto. Tapasimme kaksi paikallista opiskelijaa, jotka näyttivät meille paikkoja rakennuksessa ja lähiympäristössä. Yliopistosta näimme suurimmat aulat ja portaikot sekä ison sisäpihan. Sisäpihaa reunusti katoksen alla olevat patsasrivistöt yliopistolla vaikuttaneista henkilöistä.
Yliopistorakennuksen etusivun puolikas
Yliopistolta lähdimme kävelemään kohti ensimmäistä Bezirkiä, eli vanhinta keskustan osaa. Täällä vastaan tuli paljon kauniita, vanhoja ja valtavia rakennuksia sekä runsaasti ihmisiä ja turisteja joulukoristelluilla kaduilla. Suurimpana ja komeimpana nähtävyytenä oli Stephansplatzin Stephansdom, erittäin vanha ja jälleen valtavan kokoinen tuomiokirkko. Sisällä oli muun muassa ainakin neljät eri urut ja kuulemma silloin tällöin kirkossa soitetaan konsertteja hyödyntäen kaikkia samanaikaisesti.
Alla kuvia Stephansdomista sisältä, ulkoa ja vierestä
Opastettu kierros jatkui Hofburgin, isojen museoiden pihojen, raatihuoneen ja pienempien kohteiden parissa. Kierroksen loppupuolella iso nälkä alkoi kaivertaa sisintä, joten lähdimme seuraavaksi syömään. Paikallisessa omaa olutta valmistavassa ravintolassa söin luonnollisesti Wiener Schnitzelin ja testasin paikan omaa Rauchbieriä. Ruoan jälkeen menimme vielä pikaisesti viereiseen kahvilaan ennen seuraavaa kokoontumista.
Keisarillinen palatsi Hofburg patsaineen ja pihoineen
Jenkkien 1920-luvun tyyliä matkiva Raiffaisen-pankin rakennus
7 Stern Bräu perinteisine ruokineen ja juomineen
Kokoontumispaikalla vastaan tuli yllättäen kasa Grazin jenkkejä (lähes kaikki), jotka viettivät viikonlopun Wienissä erään yliopistokurssinsa takia tai ansiosta. Jenkit lähtivät omille teilleen ja me jatkoimme matkaa.
Kohteena oli pienempi Platz melko lähellä Hofburgia, jossa oli samanmoiset adventtimarkkinat kuin Grazissa. Ostimme mukilliset Glühweinia ja seurailimme tunnelmaa. Hinnassa oli pieni pääkaupunkilisä, mutta muuten maistui ainakin melkein yhtä hyvältä kuin Grazissa. Täältä jatkoimme jälleen seuraavaan ravintolaan, joka oli oluen sijasta erikoistunut viineihin. Erittäin perinteinen itävaltalainen ateria sisälsi alkukurpitsakeiton, pääruoaksi rasvaista lihaa, Knödel ja hapankaalia sekä luonnollisesti talon omaa viiniä. Ravintolassa pöytiemme lomassa esiintyi myös jälleen viulun ja haitarin yhdistelmä soittaen slaavilaista tavaraa. Mukana olleet tsekit, venäläinen ja muut itä-eurooppalaiset tunnistivat lukuisia ralleja ja lauloivat mukana. Toisesta pöydästä alkoi jossain vaiheessa kuulua tuttu "Lapin Kulta, Lapin Kulta.. Karjala! Karjala! Sininen ja Olvi, Sininen ja Olvi.. Koff Koff Koff, Koff Koff Koff". Nopea vilkaisu ympärille ja totesin että hei, suomalaiset ovat kaikki muissa kuin laulavassa pöydässä.. mitähän tässä oikein on tapahtunut? Hetken päästä selvisi, että pöydästämme hetkeksi poistunut aiemmin Suomessa reissannut Alex oli siirtynyt sinne ja ehtinyt opettaa kroateille sanat ja sävelen.
Paikalle tuli myös muutamia wieniläisiä (vaihto)opiskelijoita. Yksi näytti hyvin tutulta, mutta en osannut sanoa että missäpäin Grazia olin hänet nähnyt ja milloin. Pian selvisi että australialainen Jess oli käynyt vierailemassa samasta kaupungista kotoisin olevan Stephanien luona Grazissa heti syyskuussa, eli juuri siinä alkuviikkojen tutustumistulvassa. Wienkö siis miljoonakaupunki, jossa ei tule koskaan tuttuja vastaan (puoli)sattumalta?
Yöllä käväisimme vielä kääntymässä baarissa, mutta suomalaisten kanssa onnistuimme pääsemään vielä tuurilla viimeisellä U- ja S-bahnin yhdistelmällä hostellille (ennen yöbusseja tai kävelyreissuja).
Sunnuntaina erinomaisen aamupalan jälkeen pääkohteena oli 1600- ja 1700-lukujen taitteessa rakennettu Schönbrunnin linna hieman kauempana keskustasta. Metroreissun ja pienen kävelymatkan jälkeen valtava rakennus ilmeistyi eteen kulman takaa yhtäkkiä. Mm. keisarin loma-asuntona toiminut Schönbrunn on jotakuinkin suurin koskaan näkemäni omakotitalo sekä sisältä hienoin asumus jonka toissavuosisadalle voi kuvitella. Eivät ole olleet köyhää väkeä.
Teimme ääniopastetun kierroksen kämpässä ja näimme noin kolmisenkymmentä huonetta sisältä alkuperäisine kalusteineen. Olivat uskomattoman hienoja paikkoja ja sisustuksessa ei oltu todellakaan säästetty yhtään drakhmaa tai pesetaa. Keisari perheineen oli viettänyt melkoista luksuselämää ainakin ympäristön puolesta.
Valtavan takapihapuistopuutarhan perällä mäen päällä äärimmäisen komealla paikalla oli nykyään kahvilarakennuksena toimiva Gloriette.
Schönbrunnin aikana vettä tuli melkoisesti, joten kelit eivät suosineet normaaliin tapaan. Seuraavana kohteena oli siis lämpimät sisätilat ja ruokaa. Järjestäjät veivät meidät Centimeteriin, eli paikalliseen ravintolaan, joka myy vähän kaikenmoista senttimetreittäin. Ruokalistalta löytyi mm. lämmintä tai kylmää täytettyä leipää parinkymmenen sentin senttihintaan, metri spaghettia, metri olutta (kahdeksan tuopillista rivissä tai jotain) ja niin edelleen. Barbaran, Alexin, Sinin ja Mikon kanssa otimme viiden hengen voimin 34 euron hintaisen kottikärryaterian. Tämä kirjaimellisesti kottikärryssä pöytään toimitettu paketti sisälsi wurstia, pari Schnitzeliä, pari porsaanleikettä, pohjalla ison kasan ranskalaisia, juustomakaronijudanssia pekonilla ja vielä jotain muuta. Kuva kertonee paremmin!
Ruokailun jälkeen siirryimme takaisin hostellille noutamaan tavaramme ja suuntasimme kohti Südbahnhofia ja junaa. Reissun aikana en puhunut kahta lausetta enempää englantia (ellei pikaista kohtaamista jenkkien kanssa lasketa), joten saksaa pääsi puhumaan (solkkaamaan) jos jonkin verran Johanneksen, Barbaran ja Alexin kanssa. Verrattuna kämppisten ääntä nopeampaan oberösterreichilaiseen murteeseen, heidän puheestaan sai oikeasti selvää. Kaikki olivat hieman eri alueilta kotoisin, joten kukaan ei voinut käyttää omaa murrettaan täydellä teholla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ei ole ollenkaan outo tilanne jos itävaltalainen ei ymmärrä toiselta murrealueelta tulevaa maanmiestään tai -naistaan.
Wienin nähtävyyksistä suurin osa jäi näkemättä reissun lyhyyden vuoksi, mutta reissulla pääsi näkemään paikkoja ja kokemaan paljon sellaista mitä perusturisti tuskin koskaan huomaa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että Wieniin täytyy suunnata vielä kerran jos toisenkin. Esimerkiksi kahdeksi viikoksi.
Valitettavasti viikonlopun aikana tuli myös kovasti sellainen tunne, että olisi pitänyt päästä Grazin sijasta Wieniin vuodeksi. Mutta molempien paikkojen hyvien ja huonojen puolien puntarointi ei ole mikään helppo homma.
Loppuun yhteiskuva koko porukasta Hofburgin edessä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti