Seuraavaa tekstiä tai kuvia ei ole sensuroitu millään lailla ja siinä on mahdollisesti henkisesti melko raskasta tavaraa. Ei välttämättä siis kannata lukea juuri ennen nukkumaanmenoa. Vorsicht.
Minibussi tuli noutamaan meidät aamupalan jälkeen hostellimme edeltä. Bussi täyttyi hiljalleen muiden hostellien ja hotellien retkellelähtijöistä. Reitti Oświęcimiin ei ollut järin kaunis. Heti keskustan ulkopuolella talot alkoivat olla varsin rapistuneita. Toki välillä näkyi yksittäisiä hyväkuntoisempia taloja, mutta remonttitarve oli keskimäärin melkoinen. Sää oli koko päivän pilvinen, mutta missään vaiheessa ei kuitenkaan satanut.
Oświęcim on huomattavasti tunnetumpi saksankielisellä Auschwitz-nimellään. Oświęcimin kaupunki sijaitsee noin 40km Krakovasta länteen ja kohteenamme siellä oli vuonna 1940 perustettu vanki-, keskitys- ja tuhoamisleiri. Suuren mittakaavan leirin paikaksi se valittiin koko Eurooppaa tarkastellessa keskeisen sijaintinsa ja hyvien liikenneyhteyksien vuoksi.
Auschwitzissa ohjelmassa oli kolmen tunnin opastettu kierros. Päivä alkoi Auschwitz ykkösestä, joka toimi enimmäkseen vankileirinä. Keskimäärin paikka oli ulkonäöltään melko pitkälti ennakkokäsityksien mukainen. Kierros aloitettiin leirin tunnusmerkin, Arbeit Macht Frei -portin, läpi kulkemalla. Opas selosti turvajärjestelyistä ja sai vakuutettua että pakeneminen oli mahdotonta. Sähköistetyt aidat, lukuisat vartiotornit ja vartijoille karkureiden tappamisesta luvatut lomat varmistivat asian. Karkaamista ei yritetty aina välttämättä omasta tahdosta, vaan lomaa kaipaavien vartijoiden pakottamana.
Noin kolmestakymmenestä rakennuksesta kävimme vähän alle kymmenessä. Museoina toimivat talot sisälsivät vangeilta haltuunotettuja tavaroita, jotka eivät kelvanneet uusiokäyttöön. Näimme mm. jättimäisiä laareja täynnä kenkiä, matkalaukkuja, silmälaseja, harjoja, astioita ja hiuksia. Hyväkuntoiset kengät ja kaikki arvoesineet siirrettiin Saksaan. Rakennusten seinillä oli valokuvia paikanpäältä. Osa kuvista oli sellaisia, että katsoin erittäin mielelläni johonkin muuhun suuntaan. Pahimpia olivat "Angel of Death" -lisänimen saaneen Josef Mengelen tekemät lääketieteelliset kokeet. Auschwitzissa syntyi noin 700 lasta, joista lähes kaikki joutuivat Mengelen kokeisiin. Näistä lapsista vain 45 selvisi hengissä ulos leiriltä.
Vankien asu kesät talvet
Lisäksi vitriineissä nähtiin paljon alkuperäisiä dokumentteja: useimmat olivat vankien siirto-, teloitus- ja rangaistusmääräyksiä. Noin 90% kaikista todistusaineistoista ja dokumenteistä on tuhottu natsien toimesta, joten monet asiat ovat edelleen epäselviä, kuten esimerkiksi teloitettujen vankien yhteismäärä (arviot heiluvat noin 1,5 miljoonan ihmisen paikkeilla). Auschwitz oli joka tapauksessa selkeästi suurin keskitysleiri.
"Kanada" - rakennus jossa kaikki vankien mukana tuomat esineet varastoitiin tai josta ne toimitettiin eteenpäin SS:n käyttöön
Seinillä oli myös kuvia vangeista, vaikkakaan kuvien perusteella ei ollut kovin helppo tunnistaa ihmisiä muutaman kuukauden jälkeen. Tästä syystä Auschwitzissa (ja ainoastaan Auschwitzissa) jokainen vanki tatuoitiin henkilökohtaisella numerolla. Vielä tänä päivänä monet uhrit etsivät omaisiaan ja yllättäviä jälleennäkemisiä tapahtuu edelleen. Oppaamme kertoi, että noin paria kuukautta aiemmin eräs mies oli pyytänyt kesken kierroksen lupaa saada yhden kuvan seinältä itselleen. Kyseisessä kuvassa oli hänen äitinsä, eikä perheellä ollut tallella mitään muuta kuvaa hänestä. Tällaiset tarinat saivat kylmät väreet pintaan.
Museoiden lisäksi tallella oli luonnollisesti myös alkuperäisiä vankilatiloja. Pienet sellit rakennusten pimeissä kellareissa olivat julmia. Normaalien ämpärillä varustettujen koppien lisäksi oli nälkiinnyttämissellejä ja reissun julmimpiin näkyihin kuuluvia seisomasellejä. Näissä seisomakoloissa lattiaa oli noin 1,5m^2 ja tälle alalle ahdettiin neljä vankia seisomaan vierekkäin. Kukaan ei pystynyt istumaan saati muutenkaan liikkumaan. Sisään selliin mentiin lattiatasossa olevan pienen luukun kautta.
Poikkileikattu seisomaselli, alhaalla näkyy sisäänkäyntiluukku
Vankirakennuksen, jossa kävimme, vieressä oli yksi Auschwitzin kuuluisimmista paikoista: "Wall of Death" eli seinä, jota vasten suuri osa teloituksista suoritettiin. Vaikka viereisten rakennusten ikkunat ja ovet suljettiin, vangit luonnollisesti kuulivat laukaukset ja tiesivät mitä ulkona tapahtuu.
Auschwitz I -kierros päättyi käyntiin kaasukammiossa ja sen viereissä krematoriossa. (Yrittäkää olla ymmärtämättä edellistä lausetta väärin.) Raiteet kohti uuneja ja hiljaisuuden ja kolkkouden tuomat kylmät väreet eivät olleet miellyttäviä kokemuksia. Kaasukammion katossa olevat isot hehkulamput pysyvät mielessä vielä pitkään. Kaikki isot kaasukammiot kakkosleiristä tuhottiin, joten tämä noin 60000 ihmistä tuhonnut rakennus oli ainoa jäljellä oleva.
Sisäänkäynti kammioon ja krematorioon
Satelliittikuva alueesta, Auschwitz I ja II merkittynä katkoviivoilla
Seuraavaksi siirryimme bussilla parin kilometrin päässä olevalle tuhoamisleirille. Natsien toimesta suurelta osin matalaksi pistetty alue oli uskomattoman laaja. Rakennusten säilyneitä savupiippuja näkyi miltei silmänkantamattomiin. Alunperin leiri on pystytetty (luonnollisesti vankeja työvoimana käyttäen) varsin märälle ja jopa soiselle maalle. Tästä syystä varsinkin kesäisin alue oli täynnä itikoita ja pieneläimiä.
Pääportti sisältä katsoen. Auschwitz II:n keskellä kulkevat ratakiskot, joita pitkin junat toivat uusia vankeja kaikkialta ympäri Eurooppaa.
Kaikki vankirakennukset olivat myös täynnä rottia. Vangit yrittivät aina nukahtaa mahdollisimman nopeasti, jotta he eivät ehtisi tuntea niiden paikallaoloa. Rotat myös söivät kuolleita ja välillä myös eläviä vankeja. Nukkuminen tapahtui kolmikerroksisissa sängyissä, joista ylimmissä oli parhaat olot. Tästä syystä ne paikat menivät aina voimakkaimmille vangeille.
Käymälässä oli mahdollista käydä noin kerran päivässä ja aikaa oli usein vain muutamia sekunteja. Yhteiskäymälät olivat äärimmäisen likaisia ja täynnä tauteja. Siitä huolimatta ne olivat parhaita työpaikkoja vangeille. Nimittäin mikäli pääsi esimerkiksi käymälän siivoajaksi, vartijat jättivät hajun ja saastaisuuden takia kyseisen henkilön rauhaan. Käymälää puhdistaessa saattoi myös löytää piilotettuja arvoesineitä ulosteiden joukosta. Esimerkiksi pieni kultapala oli kovaa valuuttaa leirissä ja oikealle henkilölle annettuna saattoi pidentää elinaikaa huomattavasti. Toisaalta taas elinajoista pidettiin kirjaa ja annettujen ruoka-annosten mukaan oli laskettavissa kuinka pitkään kenenkin pitäisi olla pisimmillään elossa. Mikäli siis joku vanki eli yli esimerkiksi neljä kuukautta, vartijat tiesivät että hän saa enemmän ruokaa jostain muualta.
Näkymä pääportin tornista vasemmalle...
...ja oikealle
Kierroksella kuuli paljon tällaisia yksityiskohtia, joita ei muuten ole osannut edes ajatella. Lisää yleisinfoa historiasta ja toiminnan eri vaiheista löytyy Wikipediasta. Schindler's Listin katsoo seuraavalla kerralla todennäköisesti hyvin erilaisin tuntein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti