Ruokatunnin jälkeen lähdimme uudestaan samaisella minibussilla kohti Wielitzkan suolakaivoksia.
Lisää komeita taloja keskustassa
Kuski oli muuten melko kiireinen. Ohitustilanteet (moottori)teillä olivat välillä melko täpäriä. Ruuhkissa kaikki mahdolliset kiertoreitit käytettiin hyväksi, muun muassa moottoritien varrella olleen bensa-aseman pihan kautta pääsi helposti ohi ainakin parista rekasta. Turvavyötä piti siis kovin mieluusti kiinnitettynä kaikkien matkojen ajan.
Saavuimme kaivokselle pimeällä, joten komeaa ulkorakennusta ei nähnyt kokonaan kunnolla. Paikka on Unescon maailmanperintölistalla. Kaivos on ollut aikoinaan taloudellisesti erittäin tärkeä. Suolan käyttö lihan säilömisessä on ollut varsinkin sotien aikana merkittävässä roolissa. Nykyään kaivos on enää turistikohteena, sillä suurempia kaivoksia on perustettu muualle Puolaan. Luolat on ilmastoitu erittäin hyvin ja paikkoja kunnostetaan jatkuvasti. Vierailijoita käy vuosittain yli miljoona. Marraskuu on tosin onneksi hiljaisempaa aikaa, joten emme joutuneet jonottamaan missään vaiheessa.
Alas asti ei erottanut, portaita riitti yli viidenkymmenen (matalan) kerroksen verran
Suolasta valmistetut patsaat olivat parhaimmillaan varsin jylhiä
Aluksi kävelimme muutaman sadan portaan verran alaspäin kaivoksen ensimmäiselle tasolle. Syvimmillään kaivos ulottuu noin 325 metriin maanpinnasta. Syvin kohta on noin merenpinnan tasolla. Kaivoksen käytävät johtivat onkalosta toiseen. Onkaloissa oli aina patsaita, veistoksia tai kuvaelmia kaivostyöntekijöistä. Esillä oli myös vanhoja nosto- ja laskumekanismeja.
Maanalainen kirkko oli valtavan kokoinen
Kattokruunu oli valmistettu ainoastaan puusta ja suolasta
Vastaan tuli välillä pieniä järviä ja portaikkoja. Jossain vaiheessa reittimme johti maanalaiseen kirkkoon, jossa pidetään häitä melko usein. Alimmalla käymällämme tasolla (noin 135 metriä maanpinnasta) pelattiin myös aiemmin samaisena iltana jalkapallo-ottelu. Tämä on oppaan mukaan yleistä. Paluumatka sujui pienessä yhdeksällä hengellä täyteen ahdetussa metallihäkissä. 135 metriä noustiin noin puolessa minuutissa.
Jalkapallokenttää purkamassa
Oppaan mukaan kaivoksesta sai syödä tai ottaa mukaansa yhteensä korkeintaan kaksi kiloa suolaa. Terveellinen hengitysilma kuului koko vierailun ajan hintaan. Paikka oli erittäin hieno ja noin kolmituntinen kierros loistava. Suosittelen ehdottomasti mikäli ikinä eksytte Euroopan näille kulmille!
Illalla söimme päivällistä Sphinx-nimisessä varsin hienossa ravintolassa aivan keskusaukion reunalla. Loistokas pippuripihvi loistavine kastikkeineen, hyvää punaviiniä ja suklaakakkua jälkiruoaksi maksoivat yhteensä noin viitisentoista euroa. Ennen hostellille siirtymistä menimme vielä yhdelle oluelle paikalliseen pieneen baariin. Videotykillä seinälle heijastettu dominorakennuskilpailu oli melko hypnoottinen.
Keskustelut Auschwitzista alkoivat ahdistaa enemmän ja enemmän päivän mittaan. Henkisesti loppupäivä oli vaikeampi kuin itse käynti leirillä. Krakovan kaupunki ei myöskään ole ympäristönä mikään järin pirteä. Ihmiset eivät liiemmin hymyile, rapistuvat talot luovat melankolisen ilmapiirin eikä aurinkoakaan näy. Ei ilta siis mitenkään surressa mennyt, mutta aina kun joku otti paikan puheeksi niin sisältä kouraisi ikävästi.
Lauantaina heräsimme jälleen aamupalalle hieman ennen kymmentä. Tarjolla oli vaaleaa leipää, kinkkua, tomaattia, kurkkua (+ muita päällisiä joista en niin välittänyt), muroja sekä erittäin pahanmakuista kahvia.
Puistot ovat varmasti mahtavia kesäisin, tähän aikaan vuodesta lähinnä kävelimme niiden ohi sen kummemmin ihmettelemättä
Keskusaukion komeita ja isoja rakennuksia
Vailla suurempia suunnitelmia lähdimme harhailemaan ympäri kaupunkia. Keskusaukion markettirakennus pienine kojuineen piti katsastaa uudelleen. Sieltä tuli jotain pientä matkamuistoa mukaan. Samoin kuin aukion reunalla olevasta sekatavarakaupasta. Sieltä löytyi myös edullinen adapteri Nokian vanhanmallisesta laturipäästä uuteen.
Koko loppulauantai meni tavallaan kaupungin tunnelmaa haistellessa. Ensin suuntasimme takaisin linnalle, sillä edellisellä kerralla huomasimme siellä muutamia Grazin puolalaisten suosittelemia paikallisia erikoisuuksia. Kahvilaravintolassa tilasimme siis lämmintä hunajalla maustettua olutta sekä pierogeja. Molemmat maistuivat yllättävän hyviltä. Lopuksi tilasin vielä vaihteeksi kupin kahvia. Linnan reunamilla katselimme auringonlaskua ja otimme kasan valokuvia. Näkymät kohti jokea olivat komeat.
Vasemmalta oikealle: Ville, Ulriika, Alicia, Louise, Andrew
Siirryimme rantaan ja kävelimme yhtä joen ylittävää siltaa pitkin katselemaan virtaa ja kaupunkia eri suunnasta.
Linna komeana joen varrella
Seuraavaksi palasimme takaisin ydinkeskustaan teekupposten kautta. Etsimme jonkin aikaa avoinna olevaa ruokakauppaa, jotta saisimme eväitä sunnuntain paluumatkaa varten. Homma ei kuitenkaan ollut niin helppo ja nälkä alkoi kurnia, joten menimme syömään päivällistä varsin paikallisen oloiseen hienoon ravintolaan. Ateriat olivat hyvät ja taustalla soi viulu, huilu ja harmonikka. Slaavilaiset sävelet pitivät yllä aiemmin muodostuneita ajatuksia maan tilanteesta ja kulttuurista.
Päivällisen jälkeen palasimme kohti keskusaukiota. Löysimme lopulta avoimen elintarvikekaupan noin 20 metrin päästä siitä pisteestä, jossa aiemmin aloimme miettiä tarvetta kauppareissulle. Kaupasta löytyi mm. Fazerin Geisha-suklaata ja muita makuja sekä Pandan jonkinmoisia konvehteja. Mitä pohjoisemmaksi menee, sitä enemmän Suomi-tuotteita alkaa löytyä?
Illan viimeisenä kohteena oli Harri's Piano Bar - paikallinen pimeä, savuisa, pienehkö ja hyvin tunnelmallinen jazz-klubi. Klubilla on live-musiikkia viikon jokaisena iltana. Lauantaina esiintymässä oli AMC Trio http://www.amctrio.sk/ Slovakiasta. Vierailevana tähtenä heitä täydensi tenorisaksofonisti Borys Janczarski. Englanninkielistä yleisöä muistettiin välispiikeissä jonkin verran. Joskin välillä pitkät puolankieliset tarinat kääntyivät ainoastaan muotoon: "the name of the next song is [--]".
Soittajat olivat erittäin taitavia ja kappaleet varsin loistavia. Soittimina oli saksofonin lisäksi rummut, kontrabasso ja piano. Keikka jakautui kahteen osaan, joista ensimmäinen oli ehkä hieman surumielisempi kuin jälkimmäinen. Toisen osuuden menevät ja rennot rallit piristivät mukavasti melko raskaan viikonlopun päätteeksi.
Sunnuntaina jokusen tunnin yöunien jälkeen nousimme ylös ns. ennen herätystä valmistautumaan aikaiseen junaan. Aiempana päivänä kaupasta löydetty Elovena-puuro maistui loistavalta. Asema oli jälleen yhtä autio kuin saapuessamme.
Aseman läheinen puisto aamuhämärissä
Junamatkan alku meni nukkuen, mutta parin tunnin jälkeen pelikortit löytyivät ja loppumatka menikin enemmän tai vähemmän lätkiessä ja kahvi- ja evästaukoja pitäessä. Peleinä oli mm. Crazy Eights, King and Joku sekä perinteinen Tompsukka (tuttu koneenrakentajakillasta). Maisemat olivat koko Tsekin ajan melko karut, jopa karummat kuin Puolassa missään vaiheessa.
Tsekin teollisuusmaisemia, kuvassa näkyvät putket seurasivat radan vartta hyvin pitkään
Koko matka meni yllättävän nopeasti, vaikka juna olikin sen verran myöhässä, että emme ehtineet alunperin suunniteltuun jatkoyhteyteen Wienistä Graziin. Onneksi Wieniin saapuessamme oli jo turvallinen olo, sillä sieltä tiesi pääsevänsä kotiin varmasti.
Wienin Südbahnhofin tuttu silmä
Yleisesti ottaen, kuten aiemmin sivulauseessa mainitsin, Puola oli hyvin pitkälti ennakkokäsityksieni mukainen maa. Suuri osa asioista tuntui olevan kolmisenkymmentä vuotta jäljessä esimerkiksi Suomeen verrattuna. Siitä huolimatta että kaupungin ydinkeskustaa remontoitiin hyvin monessa paikassa, paljon saisi tapahtua ennen kuin muuttaisin sinne mielelläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti